keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

16.03.2016: Uusi projekti

Vielä oli kahden kaideparin verran töitä, ja sitten alettiin kokoamaan kokonaisuutta. Tässä testattiin, että kaikki toimi niinkuin pitikin ja huomaamatta jääneet virheet korjattiin.
Oho, jokos on lounastauko...
Nyt sain keskittyä uuteen projektiin. Paja oli saanut toimeksiannon tehdä kaidekokonaisuus, johon kuului kahdeksan kehystettyä taideteosta (integroituna kaiteisiin). Pääsin toteuttamaan yhtä niistä. Tässä sain tehtäväksi leikata 5mm teräslevystä 2 kaivostyöläisen päätä.
Ensin kuva piirrettiin lyijykynällä läpikuultavalle paperille, josta se piirettiin taas läpi "hiilipaperiin", joka taas siirtäisi kuvan itse teräslevyyn. Viivat piti vielä vahvistaa valkoisella tussilla, jotta ne olisi helpompi leikata.
Tapoja oli muutama, mutta valitsin polttoleikkauksen. Peten mukaan, jos suutin on uusi, leikkuu tarkkuus n. 2mm. Ei hullumpaa! Mutta en ollut ennen leikannut niin pikkutarkkaa, joten aikaa meni hetki harjoitteluun. Tuppasin myös leikkaamaan viivojen vierestä n. pari milliä, joka ei ollut hyvä idea. Tästä jäi nimittäin valtavasti töitä myöhemmäksi kun reunoja tasoitettiin. Kaksi viimeistä tein tarkemmalla leikkuujäljellä. Sain kappaleet viimeisiä pikkutarkkoja viilauksia vaille valmiiksi ennen päivän päättymistä.

Tässäkin tuli neuvo jälkeenpäin. Kun tekee kahta samanlaista kappaletta, kannattaa ne yhdistää puristimella toisiinsa ja hiota yhtäaikaa niin tulos on yhtäläinen. Tällä ei varsinaisesti ollut merkitystä, sillä asennusvaiheessa työt ovat hyvän matkan päässä toisistaan. Silti harmitti hiukan. Katsotaan jos korjaan asian myöhemmin. Mutta noin muuten, hyvä päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti